1 ROSTER TURKU - Maijaviola

ROSTER TURKU

Yhteistyössä  Roster Noin viikko sitten minulla oli aivan ihana ja kiireinen viikonloppu. Sen lisäksi, että olin sunnuntain...











Yhteistyössä Roster

Noin viikko sitten minulla oli aivan ihana ja kiireinen viikonloppu. Sen lisäksi, että olin sunnuntaina Tallinnassa, käväisin lauantaina Turussa. Ohjelmassa oli treffit blogityttöjen SiirienNooran sekä Jasminin kanssa. Suuntasimme ravintola Rosteriin. Roster oli minulle hyvin tuttu jo ennestään, sillä siellä on tullut käytyä viinilasillisilla, mutta vain ja ainoastaan Helsingin puolella. Vappupiknikille pyöräillessä näin tutun pääkallokuvion (myös mun instagramissa kuva @maijaviola) ja pian sen jälkeen bongasin ravintolan nimen "Roster". Ensimmäinen reaktioni oli, että "JESS!!! Ollaan saatu se myös Turkuun" ja heti sen jälkeen ajattelin, että "Vitsit, miten ihanalle paikalle se on päätynyt - heti Turun tuomiokirkon taakse."

Heti sisälle päästyämme tarjoilijat ohjasivat meidät aivan ihanaan kulmapöytään. Ravintolan tummansininen sisustus kultaisin yksityiskohdin ja puisin pöydin loi merihenkisen tunnelman. Aluksi päädyimme ottamaan pienet aperitiivit, minkä jälkeen tutkiskelimme menua. Menu oli todella persoonallinen. Kokkien esittelysivu oli hauska - drinkkien nimistä puhumattakaan. Minä luonnollisesti valitsin kalaa valkoviinillä. Kokonaisuus oli aivan ihana. Suosittelen ehdottomasti menemään kyseiseen paikkaan ja syödä ihan pitkän kaavan kautta. Jälkiruoka oli kalan ohella todellinen makuelämys. Ehdottomasti tulen palaamaan tuonne vielä!

En yhtään ihmettele, että minulla loppui aika ihan kokonaan kesken. Olisimme viihtyneet kyseisellä porukalla iltamyöhään saakka. Kuitenkin seuraavan päivän Tallinnan reissu mielessä lähdin jo klo 19. Neljän tunnin tapaaminen tuntui yhdeltä tunnilta. Aika vain "hujahti". En malta odottaa, että syksyllä palaan takaisin Turkuun ja voimme tavata kyseisellä poppoolla vaikka joka viikonloppu, hahah! :-D Varmasti kesälläkin tulee nähtyä kerran tai kaks! 

Onko siellä kokemusta ravintola Rosterista - Helsingissä tai Turussa?

You Might Also Like

0 kommenttia

Minä

Olen 21-vuotias opiskelija Turusta. Rakastan matkustamista, hyvää ruokaa ja juomaa, muotia sekä kaikkea naisellista. Tunnen oloni mukavaksi lähimmäisten seurassa. En ole kotona makaavaa tyyppiä, vaan aina pitää olla menossa. Haaveenani on päästä opiskelemaan lääketiedettä ja matkustaa maapallon ympäri.

INSTAGRAM: @maijaviola

Yhteydenotot

maija.polvinen@gmail.com
Powered by Blogger.