1 SUNNUNTAI TALLINNASSA - Maijaviola

SUNNUNTAI TALLINNASSA

Oumai, miten ihana viikonloppu mulla onkaan takana. Kauhistelin etukäteen sitä, kuinka kiireinen siitä tulee, mutta onnekseni juur...







Oumai, miten ihana viikonloppu mulla onkaan takana. Kauhistelin etukäteen sitä, kuinka kiireinen siitä tulee, mutta onnekseni juuri sen kaiken kiireen keskellä sain mitä mahtavampia kokemuksia. Eilen vietin poikaystäväni kanssa päivän Tallinnassa. Olen jo pitkään halunnut sinne reissua, jossa keskitytään ihan vain tunnelmaan. Sää suosi meitä todella hyvin ja puoli tuntia terassilla laittoi jo ihoni araksi. 

Shoppailun lisäksi keskityimme ulkoiluun ja ruokailuun. Vuosi takaperin syötiin todella hyvässä paikassa ja päädyimme sinne taas uudelleen (suomalaiset...). Alkuun söimme ihan törkeen hyvät sinisimpukat valkoviinikastikkeessa ja pääruoaksi valitsin itse sienirisoton. Jälkkärit ja kahvit nautimme Radisson Blu -hotellin sky barissa. 

Vaikka en niinkään ole ihastunut Tallinnaan sen syvemmin, on sinne vain niin ihana mennä uudelleen ja uudelleen. Tallinnan vanha kaupunki on pieni, mutta sitäkin tunnelmallisempi. Hyviä ruokapaikkoja riittää jokaiselle sormelle ja seuraavalla kerralla onkin ihan pakko testata joku uusi ruokapaikka. Ennen Tallinnaan paluuta lähden kuitenkin melko varmasti jonnekin muuhun Euroopan kaupunkiin, mutta myös ennen seuraavaa reissua on myös hoidettava työt kunnialla loppuun. 

Aivan ihanaa viikon alkua kaikille!! <3

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tallinna ei itseäni kauheasti säväytä, mutta on sinne silti kiva tehdä päivän-parin reissuja :). Kauniita kuvia olet näpsinyt :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep ei tietenkään näin suomalaisen näkökulmasta! Sinne on kuitenkin niin helppo mennä ja ei maksa juuri mitään! 😊 Kiitos Laura! :-)

      Delete

Minä

Olen 21-vuotias opiskelija Turusta. Rakastan matkustamista, hyvää ruokaa ja juomaa, muotia sekä kaikkea naisellista. Tunnen oloni mukavaksi lähimmäisten seurassa. En ole kotona makaavaa tyyppiä, vaan aina pitää olla menossa. Haaveenani on päästä opiskelemaan lääketiedettä ja matkustaa maapallon ympäri.

INSTAGRAM: @maijaviola

Yhteydenotot

maija.polvinen@gmail.com
Powered by Blogger.